Urheilussa pyritään liian usein tekemään tulosta hampaat irvessä, kovilla työmäärillä. Kun peli takkuaa, moni valmentaja ajattelee, että lisätään harjoitusten määrää. Treenataan ja treenataan miettimättä tarkemmin, miksi. Yksitoikkoisuudessaan turhauttavan puurtamisen paineissa unohtuu levon ja ravinnon merkitys puhumattakaan henkisestä kehityksestä ja mentaalivalmennuksesta. Kasvuiässä olevia nuoria ”piiskataan” koviin fyysisiin suorituksiin monta kertaa viikossa. Nuoren alitajunnassa jyskyttää: ”Jos et tee töitä, sinusta ei tule mitään.” Moni valmentaja sanoo sen ääneenkin. ”Oven takana on jonoa. Jos sinä et pärjää, joku tulee tilallesi ja ottaa paikkasi!” Tavoitteena on menestyminen joskus tulevaisuudessa: NHL, KHL tai ura edustustasolla Suomessa, jääkiekkoammattilaisuus. Paineet ovat kovat. Fakta on, että mahdollisuudet huippusarjoihin ovat promillen luokkaa ja harva pääsee edes kotimaan liigaan. Siksi on painettava hullun lailla.
Seurauksena on alituinen väsymys. Lihakset ovat koko ajan jäykät ja kipeät, kävelykin kuin pingviinillä. Rentous on siitä kaukana. Yöuni on katkonaista eikä kuormituksesta ehdi palautua ennen seuraavaa treeniä. Myös mieli jäykistyy, mikä näkyy esimerkiksi paineensietokyvyn puutteena silloin kun vastaan tulee yllätyksiä tai asiat eivät etene toivotulla tavalla. Päästä ei löydy uusia ajatuksia, luovuus katoaa. Hoitele siinä sitten vielä koulukin sivussa. Tämä on yksi juniorikiekon ongelmista tällä hetkellä. Menestykseen vaaditaan suunnilleen hallilla asumista. Muuhun harrastamiseen ei juuri jää aikaa. Tämä on kaukana siitä että kasvavan lapsen ja nuoren pitäisi saada tehdä harrastustaan mielellään, ”leikkiä” kavereiden kanssa ja kasvattaa sosiaalisia taitojaan.
Kaikesta urheilusta tiedetään, että lihaskunnon kehittymisen ja oikean ruokavalion ohella urheilijan pitää saada myös riittävä määrä lepoa. Rento suoritus irtoaa näiden hyvästä tasapainosta. Rasitettujen lihasten on saatava kasvaa rauhassa, vasta sitten niistä on hyötyä. Jatkuva treenaaminen ilman kunnon lepoa ja rentoutumista voi pahimmillaan pilata koko uran. Lihakset joutuvat liian koville ja loukkaantumisriski kasvaa. Kysymys on urheilevan nuoren kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Jos hän treenaa kroppaansa, mielen tärkeyttä ei voi unohtaa. Tässä kysytään valmentajan suurta viisautta, kykyä nähdä, mitä nuori milloinkin eniten tarvitsee ja mistä on hänelle kehittymisen kannalta suurin hyöty.
Jos kokonaisvaltaisen kehittymisen tarve tiedostetaan ja sille annetaan käytännön tasolla, joukkuevalmennuksessa toteutumismahdollisuuksia, silloin arvoon nousee myös niiden lasten ja nuorten osallistuminen, joista ei koskaan tule NHL-tähtiä tai edes edustusjoukkueen pelaajia. He voivat hyvillä mielin katsoa taaksepäin jäähallilla vietettyä nuoruutta ja todeta kiitollisina, että suuri osa tärkeistä elämisen opeista, menestyksestä ja ihmissuhdetaidoista on täältä peräisin. ”Se valmentaja antoi minulle hyvät eväät. Hän kunnioitti minua persoonana. Hän välitti minusta ihmisenä” Voisiko valmentaja saada komeampaa kiitosta.