Vastuullisen henkilökohtaisen työnteon, kurinalaisuuden ja voimakkaan sisäisen motivaation merkitys tulee esiin Teemu Selänteen haastattelussa, joka tehtiin Iltalehteen 18.6. Siinä hän kuvaa peliuran jälkeisiä tunnelmia:
Ura meni koko ajan tietyllä aikataululla, ja elämä on ollut aina valmistautumista seuraaviin peleihin ja seuraavaan kauteen. Koko ajan on ollut takaraivossa se, miten sä treenaat, miten sä lepäät, mitä sä syöt, huomenna peli, aikaisin nukkumaan. Todella kurinalainen, räätälöity elämänrytmi. Nyt kun sitä ei ole, niin mä olen nauttinut joka päivästä.
Teemu Selänne on malliesimerkki siitä, että jos haluaa saavuttaa elämässä jotakin merkityksellistä, sen eteen on tehtävä lujasti määrätietoista ja kurinalaista työtä. Käsitykseni on, ettei kukaan –ei edes Teemu Selänne - jaksa vuodesta toiseen sellaista kurinalaista työmäärää pelkällä tahdonvoimalla, kurinalaisuudella. Ihminen pystyy kyllä pakottamaan itsensä tekemään töitä epämukavuusalueella pitkäänkin, mutta jossakin vaiheessa kone hyytyy ilman sisäistä motivaatiota. Iän mukana lisääntyneeseen treenaamisen tarpeeseen pitää löytyä sisäinen palo, intohimo lajia kohtaan.
Mutta mikä tällaisen intohimon, sisäisen motivaation synnyttää ja mikä sitä pitää yllä vuodesta toiseen? Muutaman johtopäätöksen voimme tehdä niiden dokumenttien perusteella, jotka Teemun uran varrelta on tehty, kirjoina, haastatteluina ja elokuvina.
Ensinnäkin Teemu rakasti jääkiekon pelaamista. Niin kauan kuin hänen uransa kesti, hän piti pelaamista hauskana. Hän ikään kuin jatkoi sitä pikkupojan unelmaleikkiä, joka oli alkanut siitä kun isä vei hänet ensimmäisen kerran jäähallille. Tästä hän puhui lähes kaikissa haastatteluissaan. ”Mä pelaan niin kauan kun tämä on hauskaa!” Jääkiekkoammattilaisuus on ollut hänelle nautinto, jonka parissa hän on aina viihtynyt. Sieltä ovat löytyneet perheen toimeentulo, parhaat kaverit, perheystävät, kaikki se, mitä Teemu on pitänyt elämässä tärkeänä.
Toinen Selänteen motivaatiotekijöistä on ollut kyky nousta vaikeuksien yläpuolelle. Teemu koki uransa aikana monia loukkaantumisia, pahojakin ja joutui tuon tuosta tunnettujen urheilukirurgien leikkauspöydille. Se merkitsi myös pitkiä turhauttavia sivussaolojaksoja pelaamisessa, kainalokepeillä konkkaamista, katsomossa istumista, vaikka satavarmasti olisi halunnut itse olla kentällä pelaamassa ja maaleja tekemässä. Noihin hetkiin sisältyi varmasti monenlaisia sisäisiä myllerryksiä tunne-elämän puolella. Ehkä urakin oli Teemun mielessä katkolla monta kertaa, pelko siitä kuntoutuuko enää pelaajaksi, jaksaako aloittaa treenaamista taas alusta. Mutta Teemu voitti niin ulkoiset kuin sisäisetkin taistelunsa ja palasi aina kerta toisensa jälkeen takaisin rakastamansa lajin pariin ja nautti jälleen pelaamisesta. Se on osoitus ja malliesimerkki siitä, ettei vaikeuksille pidä antaa valtaa elämässä. Ne ovat aina voitettavissa.
Jatkuu seuraavassa blogissa.