Muistan eräältä avioparikurssilta muutaman vuoden naimisissa olleen keski-ikäisen pariskunnan. He tulivat kurssille hyvin ahdistuneina, koska heillä oli jo kuukausien ajan mennyt huonosti. Miehellä oli töissä ollut iso projekti vedettävänä, ja sen aiheuttama stressi heijastui perhe-elämään jatkuvana kireytenä.
Aluksi vaimo oli jaksanut tukea miestään tämän paineissa, kuunnellut hänen ”valitustaan”, mutta vähitellen hänkin oli alkanut väsyä. Lopulta molemmat olivat niin lopen uupuneita, että yhdessäolo oli pelkkää riitaa pienistä, tyhmistä asioista. Kumpikin syytti ja haukkui toistaan, lapset itkivät ahdistuneina vieressä.
Kun pariskunta kurssilla kertoi kuulumisistaan, he olivat hyvin vakuuttuneita siitä, ettei kenelläkään muulla voinut mennä niin huonosti kuin heillä meni. Viikonlopun aikana kuitenkin selvisi, ettei elämä toisillakaan sen helpompaa ollut. Jokaisella on omat huolensa kannettavana. Muutkin parit kertoivat kokemuksiaan vaikeista ajoistaan ja riitelykausistaan. Toisten kokemukset rohkaisivat tätä paria uskomaan, että asiat olivat vielä korjattavissa ja ettei mitään lopullista ollut tapahtunut. Pariskunta oli myös oivaltanut, miten asiat helposti mutkistuvat ja ongelmat kasvavat yli äyräittensä jos niitä jää yksin hautomaan.
Kurssin jälkeisenä aamuna mies päätti kokeilla uudenlaista avoimuutta. Työmatkalla bussissa hän alkoi kertoa kotivaikeuksistaan ovinaapurille, joka oli istahtanut viereen. Naapuri kuunteli hiljaa ja nyökkäili välillä ymmärtävästi. Sitten hän rupesi kertomaan omista vaikeuksistaan puolison kanssa ja yllätys yllätys, koko lailla samanlaisia paineita oli naapurissakin koettu. Mies sai kerrotuksi senkin, kuinka hankala ihmissuhde oli vaivannut häntä jo pitkään työpaikalla niin, että yöunetkin olivat kärsineet.
Miehet puhuivat ja puhuivat ja ymmärsivät toisiaan. Kumpikin sai sydäntään puretuksi. He olivat niin innoissaan, että olivat vähällä ajaa bussissa työmaan ohitse. Ensimmäistä kertaa heidän välilleen oli syntynyt yhteys. Kyllä he olivat aikaisemminkin puhuneet, ilmoista, autoista ja nurmikon leikkaamisesta, mutta nyt he kohtasivat ihmisinä. Avoimuus saa ihmeitä aikaan. Naapureista tuli ystäviä. Tarvittiin vain muutama sana, hippunen avoimuutta ja kuuntelemisen taitoa, ja raja-aidat alkoivat kaatua.
Matkalla miehet oppivat, että elämä voi välillä tuntua sietämättömän vaikealta. Jokainen kokee työnsä joskus stressaavana ja meillä kaikilla on kotona aivan luonnollisia, arjen paineista johtuvia ongelmia. Ongelmat kuuluvat ihmisyyteen ja ovat meille tärkeitä. Niillä on aina joku tärkeä tehtävä meille. Ei meidän tule pyrkiä ongelmattomaan elämään, vaan ongelmien ratkaisuihin. Se tekee elämästä mielenkiintoista. Ongelmat ovat meille tärkeitä haasteita, joskus suorastaan välttämättömiä, koska niitä ratkomalla saatamme löytää uusia, luovia ideoita. Aivomme saavat töitä ja pysyvät virkeinä. Ja kun löydämme ratkaisuja ongelmiin. koemme onnistumisen iloa.
Pahinta on pitää ongelmat sisällään ja yrittää urhoollisesti sinnitellä niiden kanssa. Ei meidän tarvitse niitä koko maailmalle hölöttää, mutta ei niistä pidä salaisuuksiakaan tehdä. Salaisuudet vievät voimia, avoimuus laukaisee stressiä. Helpottaa jos voi jollekin luotettavalle ihmiselle tuntonsa purkaa.
Avoimuus sisältää ihmeen: Ahdistus helpottaa välittömästi, kun sen saa avatuksi, vaikka ongelmat sinänsä eivät ratkeaisikaan. Jaettu kuorma ei tunnu enää niin painavalta.
Kirjoitus on osa blogisarjaa parisuhteen myyteistä. Samat asiat (ja paljon muuta parisuhteeseen liittyvää) löytyvät kirjastani: Ollaan ihmisiksi parisuhteessa. Ilmestynyt 2014; Auditorium