Tutustumistyö puolison kanssa on prosessi, ei projekti. Siinä ei tulla koskaan valmiiksi. Elämä on perusluonteeltaan dynaamista. Se on kuin aika, jota ei voi pysäyttää. Olemme ihmisinä ajan virrassa mukana ja muutumme joka hetki. Elämän luonne on muutos. Ei tarvitse kuin vilkaista kymmenen vuoden takaista valokuvaa itsestään ja sen jälkeen peiliin. On helppo huomata, että muutosta on tapahtunut. Joku toteaa mielikseen että on menty hyvään suuntaan, toinen kääntää katseensa pois:” Voi kauhistus, mitä minulle on tapahtunut.” Olipa tulos mikä tahansa, muutosta ei estä mikään.
Myös psyykkisesti kasvamme ja kehitymme koko ajan. Saamme uutta tietoa, opimme uusia taitoja, elämänkokemus lisääntyy. Sosiaaliset suhteemmekin ovat samassa muutosprosessissa mukana. Ihmiset, jotka kymmenen vuotta sitten olivat meille tärkeitä, eivät sitä ehkä enää ole. Uusia ihmisiä on tullut tilalle. Nyt koemme läheisyyttä heidän kanssaan ja viihdymme heidän seurassaan. Ajan virta muuttaa siis meitä koko ajan, kaikilla tasoilla.
Myös puolisoni on samassa prosessissa mukana. Miten voisin ymmärtää hänessä tapahtuvaa muutosta, hänen ajatuksiaan, tunteitaan ja tarpeitaan eri elämänvaiheissa, ellen jatkuvasti pidä tutustumisprosessia käynnissä. Toista voi oppia tuntemaan vain jatkuvasti häneen tutustumalla. Näin vältytään vieraantumiselta.
Tutustumistyön laiminlyöntiä voisi nimittää aviorikokseksi. Sehän on osoitus välinpitämättömyydestä. Sen viesti on selkeä: En enää ole kiinnostunut sinusta enkä siitä, mitä sinulle kuuluu. En myöskään välitä kertoa omia tuntemuksiani sinulle. Vähitellen tällaisesta suhteesta tulee kahden vieraan ihmisen suhde. Jos on tunnetummista henkilöistä kysymys, naistenlehdet kirjoittavat: ”Erosimme kun meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Tosin erosimme ystävinä.” Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi ystävästä pitäisi erota. Vieraasta ihmisestä siinä erotaan. Tutustumistyön ylläpito on tärkein tehtävämme parisuhteen hoitamisessa.
Käytännössä tämä merkitsee sitä, että otamme aikaa aivan erityiseen kaksinoloon, puhumiseen, kuuntelemiseen, kosketteluun, hellittelyyn, lähellä oloon…Tämä kaikki on hyvin tärkeää juuri siinä vaiheessa kun perheessä on pieniä lapsia, kun eletään ruuhkavuosia ja elämän rutiinit täyttävät päiväohjelman. Juuri silloin kun aikaa tuntuu olevan kaikkein vähiten, parisuhteesta on pidettävä erityisen hyvää huolta. Parisuhde on perheen ydinsuhde ja lasten onnellinen koti on vanhempien rakastava suhde.
Puhuessani vanhempainilloissa tapaan rohkaista vanhempia erityisten parilomien ottamiseen lapsista. Monet kauhistelevat ja sanovat, ettei lapsille löydy hoitopaikkaa. Sitä paitsi lapsethan saattavat saada vaikka traumoja siitä, että kokevat vanhempiensa hylkäävän heidät mummilaan, sukulaisiin tai naapureiden hoiviin. Minä sanon, että se aika, jonka vanhemmat käyttävät keskinäisen suhteensa hoitamiseen, ei koskaan ole lapsilta pois. He saavat sen moninkertaisena takaisin.
Olen myös kääntänyt näkökulmaa toiseen suuntaan: oletteko vanhempina koskaan tulleet ajatelleeksi, että myös lapsenne saattavat kaivata lomaa teistä. Heistä voisi olla hyvin houkuttelevaa viettää vaikkapa kokonainen viikonloppu naapuriperheen kanssa, kun omat vanhemmat ovat risteilyllä tai parikurssilla suhdettaan virkistämässä. Armahtakaa siis lapsianne itseltänne ja korvaamattomuudeltanne. Suokaa loma parisuhteellenne, nauttikaa hetki toisistanne. Koko perheelle on siitä paljon iloa.
Kirjoitus on osa blogisarjaa parisuhteen myyteistä. Samat asiat (ja paljon muuta parisuhteeseen liittyvää) löytyvät kirjastani: Ollaan ihmisiksi parisuhteessa. Ilmestynyt 2014; Auditorium