Kuka minä olen?

Olen Pekka Hämäläinen, työyhteisöjen vuorovaikutuskouluttaja, perheterapeutti ja kirjailija. Asun Lohjalla.

Koulutus ja työkokemus

Peruskoulutukseltani olen teologian maisteri (TM 1975). Tämän lisäksi olen hankkinut perheterapeutin, työnohjaajan, NLP-masterin ja koutsin pätevyydet. Ennen siirtymistäni oman osakeyhtiön Perhekonsultit Oy:n toimitusjohtajaksi 1995, toimin Lohjalla Perheasian neuvottelukeskuksen johtajana 1984-1995. Sitä ennen työskentelin Uppsalassa siirtolaispappina vuosina 1978-1983. Vuodesta 2000 alkaen minulla on ollut oma terapiavastaanotto Ikaroksessa Helsingissä, Katajanokalla.

Työni painopisteet

Työkuvani on monipuolinen ja innostava.  Koulutan, luennoin, työnohjaan, koutsaan esimiehiä ja urheiluvalmentajia, teen terapiaa ja kirjoitan kirjoja. Työni on mielenkiintoista ja palkitsevaa, vaikka se onkin samalla erittäin haasteellista. Kartoitamme yhdessä työhyvinvoinnin tekijöitä, haemme ratkaisuja ilmapiiriongelmiin, opiskelemme myönteisiä vuorovaikutustaitoja ja pyrimme löytämään keinoja siihen, että työelämä ei olisi vain selviytymistaistelua arjen paineiden keskellä vaan sen voisi kokea aidosti innostavana ja työntekijän omaa jaksamista tukevana. Uskon tähän, koska työn tulokset näkyvät työyhteisöjen arjessa ja työntekijöiden innostumisessa. 

Tässä työskentelyssä yksilön henkilökohtaisella vastuunotolla on ratkaiseva osuus. Tutkimme ihmisessä olevien vahvuuksien ja myönteisten voimavarojen lisäksi asioita, jotka ovat monille vaikeita kohdattavaksi, omia kipukohtia, keskeneräisyyttä ja kasvuhaasteita. Haluan haastaa ihmisiä siis myös epämukavuusalueelle, ”katsomaan peiliin” ja kysymään: ”Miten minun pitää muuttaa omaa asennettani tai käyttäytymistäni, että hyvän voimat lähtisivät liikkeelle?”

Muutoksia alkaa tapahtua välittömästi kun ihmiset ovat valmiita ottamaan henkilökohtaista vastuuta. Haluan korostaa, että muutosvoima on aina työyhteisöissä ja yksilöissä itsessään. Minä sen enempää kuin kukaan ulkopuolinen gurukaan emme ole ihmeidentekijöitä, vaan muutoksen ydin ovat aina ihmiset itse. Heissä on valmiina kaikki tarvittavat voimavarat, osaaminen ja kyky jos he vain haluavat parantaa elämänlaatuaan ja tehdä työstään mielekästä. Voisin kärjistää oman työni ytimen: ”Minä olen valmis auttamaan niitä työyhteisöjä ja yksilöitä, jotka ovat valmiita auttamaan itseään.”

Ihmisten kanssa työskentelyssä oma persoona on tärkein instrumenttimme. Jotta vuorovaikutussuhteistamme tulisi mutkattomia ja tyydyttäviä, meidän on syvän ymmärryksen tasolla tutustuttava itseemme, oman persoonamme valo- ja varjopuoliin. On uskallettava kohdata niin itsessä oleva hyvä kuin pahakin. Tämän haastavan työskentelyn tuloksena syntyy positiivis-realistinen minäkuva ja se antaa meille työkaluja toisten ihmisten kohtaamiseen inhimillisellä ja armollisella tavalla kotona ja työssä. Työni olennaisin sisältö on houkutella ihmisiä omien voimavarojensa lähteille, kokemaan syvää iloa, mielen hallintaa muutostilanteissa, arjen kiireettömyyttä ja uuden löytämisen mukanaan tuomaa intohimoa. Nämä ovat elämän meille tarjoamia suuria palkintoja, joihin kannattaa tarttua.

Syvän ihmisyyden haaste tekee työstäni uskomattoman mielenkiintoista.  Koen olevani etuoikeutettu, koska saan tehdä työtä jota rakastan.

© 2011 Pekka Hämäläinen   |   # 050 552 9361   |   pekka [dot] hamalainen [at] ikarosterapia [dot] com
Design » Julius